Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘historia’

Kuva1

Varsinkin historioitsijoille, mutta myös muiden alojen tutkijoille saattaa kirjojen marginaaleista, alleviivauksista tai vaikkapa lehtien välistä tipahtelevista postikorteista, kirjeistä ja muista erilaisista lippusista ja lappusista löytyä ainutlaatuista tietoa.

Vuosia sitten törmäsin kirjojen lainaus- ja samalla palautusliuskaan, jonka ihan vahingossa löysin teoksen Ett pennskaft som piga – av bonn i Taninge (Sthlm 1915) välistä. Samantapaisia liuskoja löytyy pilvin pimein vieläkin monien kirjastojen vanhoista poistokirjoista. Hauskimmat henkilönnimiä sisältävät liuskat olivat entisaikaan nimeltään lankeemuspäiväliuskoja. Tässä tapauksessa kiinnostukseni herätti painettu otsikko Jyväskylän kirjaliitto. Lainaajaliuskan toisella puolella oli mielenkiintoiset säännöt Kirjaliiton lainaajille. (lisää…)

Mainokset

Read Full Post »

Esillä oleva selvitys on tehty pääosin vuoden 2010 joulukuussa. Mukana olevat väitöskirjat ovat valmistuneet vuonna 2009 tai 2010 ja ilmestyneet humanistisen tiedekunnan Jyväskylä Studies in Humanities –sarjassa.

Vuosina 2009 ja 2010 valmistui Historian ja etnologian laitoksella yhteensä kahdeksan väitöskirjaa, joista selvityksessä on mukana seitsemän. Koska selvitys rajattiin yliopistosarjaan, SKS:n Bibliotheca Historica -sarjassa ilmestynyt väitöskirja ei ole mukana. Väitöskirjoista kolme on Suomen historian, kolme yleisen historian ja yksi etnologian alalta. Väitöskirjojen tiedot löytyvät väitöskirjahaulla. (lisää…)

Read Full Post »