Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘työn organisointi’

IMG_4966

Hankinnan ammattilaisia Lounaispuistossa. Kuva: Ulla Pesola

Parhaita käytäntöjä, osaamisen jakamista, brainstormingia, aivojen tuuletusta. Antoisalla työskentelyllä on monta nimeä. Jyväskylän yliopiston kirjastoon kokoontui toukokuussa yli 20 tieteellisten kirjastojen hankinnan asiantuntijaa yhteiseen Hankinnan päivään tekemään tätä kaikkea.

Hankinta on monesti kirjaston sisällä oma saarekkeensa. Vaikka rajapintoja on kaikkiin kirjaston toimintoihin, ja varsinkin e-aineistojen maailmassa työt limittyvät ja yhteistyö tiivistyy, on hankinnassa silti edelleen oma maailmansa ja kielensä. Raha ja budjetti ovat näkyvämmässä roolissa kuin monissa muissa työtehtävissä. POt, EBSit, ERMit ja ledgerit ovat erikoissanastoa, jotka hankinnan arkea pyörittävät.

Näidenkin asioiden myötä on herännyt tarve päästä keskustelemaan muiden samankaltaista työtä tekevien kanssa. Koulutuksia ja seminaareja on järjestetty eri tahojen toimesta, mutta kahvitauot ja käytäväkeskustelut on koettu liian lyhyiksi tärkeiden kysymysten ja kokemusten jakamiseen. Yhteinen toive on ollut päästä tapaamaan ajan kanssa vapaasti keskustellen. Tähän tarpeeseen vastasi kokoontuminen Jyväskylään Hankinnan päivään. (lisää…)

Read Full Post »